Tapahtuu ei niin kaukana tulevaisuudessa: maapallon ruoka on käymässä vähiin, ilmastonmuutoksen kuivattama maa ei enää viherrä, ihmiset ovat alkaneet menettää toivoaan, optimismi on vaihtumassa pessimismiksi ja jopa maailmanloppu tunkee ajatuksiin. Mutta viisaat tiedemiehet ovat ratkaisemassa ongelman.
He lupaavat ihmiskunnalle uuden tulevaisuuden. Ei maan päällä, vaan kaukana taivaissa. Nimittäin Saturnuksen läheltä on löydetty madonreikä. Se on mahdollisesti jonkin hyvin kehittyneen, meille tuntemattoman sivilisaation avaama väylä toiseen galaksiin. Se on mustan aukon kautta kulkeva pikatie maailmankaikkeuden toiselle laidalle. Ja sieltä kaukaa ehkä löytyy ihmiselle uusi koti. Mutta ensin jonkun pitää mennä sinne ja hieman tutkia asiaa, tutustua ympäristöön ja kartoittaa mahdollisuuksia. Aivan kuten tutkimusmatkailijoiden piti aikoinaan tehdä täällä maapallon pinnalla.
Yhdysvaltain avaruushallinto NASA on jo lähettänyt kaksitoista tiedemiestä tuon madonreiän kautta etsimään mahdollisia uusia asuinpaikkoja., Nyt on aika lähettää uusi retkikunta hakemaan lisää tietoa. Niinpä neljän ihmisen ja kahden robotin ryhmä suunnistaa kohti Saturnusta, kohti madonreikää ja kohti kaukaista tuntematonta. Tästä matkasta ja tästä etsinnästä kertoo Christopher Nolanin ohjaama tieteiselokuva Interstellar.
Interstellarin musiikki on monessa mukana olleen maestron Hans Zimmerin työtä. Vuonna 2012 Christopher Nolan lähetti Hans Zimmerille viestin: minä anna sinulle pian kirjekuoren, jonka sisällä on kirje. Vain yksi liuska tekstiä. Tuo liuska kertoo erään tarinan. Lue se ja tee sen pohjalta musiikkia. Tee hommia vain yksi päivä ja sen jälkeen minä tulen kuuntelemaan mitä olet saanut aikaan. Näin kirjoitti Nolan ja Zimmer oli sen verran vaikuttunut lyhyestä tarinasta, että otti tehtävän innolla vastaan. Ohjaajan ja säveltäjän näkemykset olivat samansuuntaiset: he tahtoivat jotakin erikoista. Ei mitään hollywood-viuluja eikä patarumpuja, ilmoitti Hans Zimmer. Ja Nolan puolestaan päätti olla näyttämättä säveltäjälle elokuvan käsikirjoitusta. Hän päätti, ettei kertoisi Zimmerille yhtään enempää elokuvasta kuin oli jo yhden liuskan kirjeessään kertonut. Näin Zimmer joutui ehkä tekemään rohkeampia ratkaisuja kuin olisi tehnyt, jos häneltä olisi pyydetty musiikkia käsikirjoituksessa tarkasti kuvattuihin kohtauksiin. Nyt Zimmerin piti luottaa enemmän omaan intuitioonsa, eläytyä enemmän tunnelmiin ja sisäisiin tuntemuksiinsa.
Ja tulihan siitä hieman epätavallista elokuvamusiikkia. Musiikin pääosassa ovat 1100-luvulla rakennetussa kirkossa olevat urut, Lontoon Temple Churchissa olevat, kirkkoa hieman uudemmat, vain 90-vuotiaat kirkkourut. Urut tulivat mukaan ohjaajan ja säveltäjän pohdiskelujen tuloksena. Me mietimme, mistä elokuva oikeastaan kertoo, muistelee Hans Zimmer, ja tajusimme sen kertovan tieteestä ja tieteellisistä saavutuksista. Ja mitä muuta vanhat kirkkourut ovat kuin oman aikansa huipputiedettä, huipputeknologiaa, hän pohtii. Kirkkourut olivat pitkään monimutkaisin ja teknisesti kehittynein laite, jonka ihminen oli pystynyt valmistamaan. Ja näitä uskomattomia laitteita on edelleen ympäri maailmaa, hehkuttaa Hans Zimmer eräässä nettihaastattelussa. Kun sellaisen vieressä seisoo, voi todella kuulla jättiläisen hengittävän.
Lyhytdokumentti Interstellar-elokuvan musiikin tekemisestä:
Ja niin kirkkouruista tuli tulevaisuuden soitin. Ne ovat tämän musiikin ytimessä, sanoo Zimmer. Lisäksi hän käytti 34 jousisoittajaa, 24 puhallinsoittajaa, neljää pianistia ja 60-henkistä sekakuoroa, mutta ei tyytynyt aivan tavanomaiseen. Koska elokuvassa on paljon ihmisiä avaruuspuvuissa, ovat hengityksen äänet, ilman tuottamat äänet, tärkeitä elokuvan tunnelmalle. Zimmer esimerkiksi pyysi kuoroa tuottamaan erilaisia puhallus- ja hengitysääniä, ja puhallinsoittajia hän pyysi tuottamaan instrumenteillaan erilaisia ilman virtauksen ääniä ja muita epätavallisia ääniä.
Kun näitä ääniä äänitettiin studiossa, joku paikalla ollut totesi Hans Zimmerille: tiedätkös, että nämä rautaiset ammattilaiset ovat kuluttaneet koko tähänastisen elämänsä siihen etteivät ikinä päästäisi tuollaisia ääniä!
Avaruussukkula Explorerilla kaikki etenee rauhallisesti ja suunnitelmien mukaan, kunnes venäläinen ohjus räjäyttää epäkuntoon menneen satelliitin, aiheuttaa ketjureaktion maata kiertävällä radalla ja saa aikaan valtaisan määrän avaruusromua. Avaruusromu tuhoaa astronauttien sukkulan ja kaksi eloon jäänyttä astronauttia yrittää selviytyä avaruudessa, maata kiertävän avaruusromupilven lähestyessä.
Jos maata kiertävillä radoilla on liikaa avaruusromua, voi tapahtua asia, jota kutsutaan Kesslerin syndroomaksi. Se on vaarallinen tilanne, jossa avaruudessa liikkuva romu synnyttää lisää romua, kun avaruusromun kappaleet törmäilevät toisiinsa. Näin syntyy yhä enemmän ja enemmän pieniä romunkappaleita ja yhä enemmän ja enemmän törmäyksiä. Ja romu liikkuu avaruudessa valtavalla vauhdilla, parin kilometrin sekuntivauhdilla. Tällaisessa tilanteessa ovat Alfonso Cuaronin ohjaaman Gravity-elokuvan astronautit.
Elokuvan ensi-illan jälkeen sen tieteellistä ja totuudellista pohjaa puitiin monella taholla. Ja niin taitaa olla, että taiteelliset vapaudet ovat elokuvassa tieteellisen totuuden edellä, mutta mitäs siitä jos tarina on hyvä. Eihän esimerkiksi Stanley Kubrickin 2001 Avaruusseikkailukaan ehkä ollut niin kauhean totta kaikilta osiltaan, noin tieteellisesti, mutta hyvä tarina on aina hyvä tarina ja hyvä elokuva on aina hyvä elokuva.
Gravitya kiiteltiin siitä, että siinä avaruus on hiljainen paikka. Avaruudessa ei kuulu mitään. Ei törmäysten eikä räjähdysten ääniä. Ja myös Gravityn musiikkia kiiteltiin. Itse asiassa musiikin säveltäjä, englantilainen Steven Price palkittiin Oscarilla elokuvan musiikista. Ja tämän elokuvan musiikki sai alkunsa hieman epätavallisella tavalla. Nimittäin Steven Price oli alun perin palkattu vain lyhyeksi ajaksi avustamaan elokuvan musiikki- ja äänisuunnittelussa. Keskusteltuaan ohjaajan kanssa äänistä ja musiikista, hän alkoi esitellä ohjaajalle mielessään liikkunutta äänimaailmaa ja tuli hyvin pian palkatuksi koko elokuvan musiikin tekijäksi. Ohjaaja Alfonso Cuaron sanoi, että elokuvan musiikin ei tule olla tapahtumia mitenkään kuvailevaa, vaan pikemminkin psykologisesti, tunteiden tasolla vaikuttavaa. Hän kertoi haluavansa elokuvaan musiikkia, joka liikkuisi kuuntelijan ympärillä.
Gravity-elokuvan musiikin säveltäjä Steven Price kertoo työstään:
Muistatko kuka on Dave Bowman? Tohtori David Bowman? Muistatko jos sanon 2001? Avaruusseikkailu?
Kyllä, Dave Bowman on elokuvan ainoa eloonjäänyt astronautti, joka lopulta ja monien vaiheiden jälkeen matkaa yksin Discovery One -aluksella kohti Jupiteria. Ja noihin moniin vaiheisiin kuuluu muiden muassa vaarallinen avaruusaluksen korjaaminen sen ulkopuolelta ja legendaarisen HAL 9000 -tietokoneen sulkeminen. Tuo tietokone on mitä ilmeisimmin saavuttanut sen verran tietoisuutta, että se alkaa käyttäytyä itsenäisesti ja uhkaa tappaa koko avaruusaluksen miehistön. Ja melkein onnistuukin siinä.
Aluksen ulkopuolelle suljettu Dave Bowman onnistuu kuin ihmeen kaupalla pääsemään aluksen sisäpuolelle ja sammuttamaan HAL-tietokoneen. Samalla hän saa selville avaruusmatkan todellisen, miehistöltä salatun ja vain tietokoneelle kerrotun tarkoituksen. Jupiterista on löydetty merkkejä älyllisestä elämästä. Dave Bowman matkaa pitkän matkan yksin kohti Jupiteria. Ja mitä sieltä löytyykään. Dave kohtaa jo elokuvan alusta tutun mustan paaden, monoliitin. Hän lähtee tutkimaan sitä ja matkaa sen kautta ties minne, toiseen ulottuvuuteen tai oman mielensä syvyyksiin. Avaruusseikkailun lopusta on monta tulkintaa.
Psykedeelisen lentojakson jälkeen Bowman tipahtaa kapselillaan 1700-luvun lopun tyyliin sisustettuun huoneistoon. Hän kuljeskelee huoneistossa ja näkee itsensä vanhempana ruokapöydän ääressä. Sen jälkeen hän näkee vielä vanhemman itsensä makaamassa kuolinvuoteellaan. Kuoleva mies näkee edessään jälleen tutun mustan monoliitin ja mitä sen jälkeen tapahtuu, on hyvin tulkinnanvaraista. Todennäköisesti hän syntyy uudelleen ja katsoo maapalloa avaruudesta, vastasyntyneen lapsen hahmossa.
Melkoinen tarina, eikä mikään ihme, että Avaruusseikkailu on inspiroinut paitsi elokuvan-, myös musiikintekijöitä jo vuosikymmenien ajan. Ja inspiroi edelleen. Amerikkalaisen Sam Rosenthalin eräs projekti- tai taitelijanimi on As Lonely As Dave Bowman. Nimi on tietysti suora viittaus tai kunnianosoitus Avaruusseikkailulle. Albumi on nimeltään Monolith ja musiikin tarkoituksena on kuvata Dave Bowmanin yksinäisyyttä ja hänen tuntemuksiaan pitkällä yksinäisellä matkalla Jupiteriin.
AVARUUSROMUA 17.5.2015 - OHJELMAN MUSIIKKI:
HANS ZIMMER/DYLAN THOMAS: Do Not Go Gentle Into That Good Night (runo, Interstellar - Original Motion Picture Soundtrack)
HANS ZIMMER: Afraid of Time (Interstellar - OMPS)
HANS ZIMMER: S.T.A.Y. (Interstellar - OMPS)
HANS ZIMMER: Dreaming of the Crash (Interstellar - OMPS)
HANS ZIMMER: No Time for Caution (piiloraita, Interstellar - OMPS)
STEVEN PRICE: Aurora Borealis (Gravity - Original Motion Picture Soundtrack)
STEVEN PRICE: The Void (Gravity - OMPS)
VRTX MOTION: One Stargazer - An Ode to Saaga (Seeing Cosmos Through Inhumane Eyes)
VRTX MOTION: Calm Beneath The Astral Sea (Seeing Cosmos Through Inhumane Eyes)
AS LONELY AS DAVE BOWMAN: Moon-Skimmer - osa - (Monolith)
Uutta suomalaista avaruusmusiikkia. VRTX Motion: Seeing Cosmos Through Inhumane Eyes.
